Heitän itteni, mutta en kauas

Hei! 
Arvatkaa kuka teki paluun! Ainakin jollakin tasolla.

Mie!



Kirjoitin pitkään Angelus at Daemon -blogia, ja se oli todella kivaa! Blogin innostus kumminkin hiipui muutama vuosi sitten ja siirryin instagrammiin. Niin taisi käydä  monelle muullekkin nukke blogille. Mutta muutama aivan upea blogi on edelleen pinnalla, ja ehkä hieman niiden innoittamana loin tämän blogin. Lisäksi instagram soveltuu huonosti tarinoiden yksityiskohtien jakamiselle. 

Kirjoitan tänne siis tarinastani, sen maailmasta ja siellä elävistä hahmoista. Näin mukaan pääsee myös nukettamattomat hahmot. 

Päätin eristää tämän blogin vanhastani siksi, että vuosien varrella tarina on jokseenkin muuttunut ja lähtenyt eri raiteille. Enkä oikein enää innostu 14-vuotiaana luomastani blogista. Ja öh, en muista vanhan Google-tilin salasanaa- Sekin voi vaikuttaa tähän päätökseen. 
Puhdas alku on hyvä. Ehkä näin tavoitan myös uusia seuraajia!





Tähänmennessä täällä käyttämäni kuvat ovat samoja, kuin instagrammissa julkaisemani. Pyrin kumminkin innostumaan julkaisemaan tänne niitä tylsempiä pönötyskuvia (ihankuin instani ei olisi niitä jo täynnä :D) ja enemmän shootteja. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu! En aijo ottaa tästä blogista stressiä. Ehkä nyt kesällä saan useamman postauksen aikaiseksi, mutta Elokuussa aloitan työharjoittelun enkä tiedä viekö se kaikki voimani. Pyrin kumminkin pitämään pari postausta kuukaudessa -tahtia.

Kommentit

  1. Ooh onpa kiva nähdä että oot palannut! <3
    Blogimaailma on tosiaan hiljentynyt, mutta nyt on ehkä havaittavissa jo pientä nousua blogien määrässä.
    Itsekin koetan aktivoitua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Niin oon vähän huomannut ja siksi innostuin lopulta itsekkin! Koitetaan tehä tästä skenestä viel aktiivinen!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä alkaa niin hitaasti

Joulupoijjat

Vuosikymmen