Sinä ja minä sodassa aikaa vastaan

Ensimmäinen hahmosyventyminen ei olisi oikeutettu, ellen puhuisi siinä Youkasta. Hän on ensimmäinen nukkeni joka saapui minulle 18.2.2013 eli yli 7 vuotta sitten! 

Malliltaan Youka on Dal tezca, jota tyhmänä nuorena menin kustomoimaan. Sentään osasin käyttää oikeita materiaaleja ja muita välineitä eikä naama mennyt täysin piloille, vaikka stock meikin osittain poistin. Kadun tätä tekoa mutta silloin sen lopullisuutta ei osannut ajatella. 
Toisaalta nykyisin en ehkä hankkisi Dal Tezcaa joten sinällään tämä yksi puoliksi kustomoitu nukke ei haittaa (kaikki muut kustom yksilöni olen hankkinut jo valmiiksi kustomoituina).

Toiseksi mukaan on otettava Alteon, koska heidän tarinansa kietoutuvat niin vahvasti yhteen. 

Alteon oli kolmas nukkeni, Taeyang Horizon jonka malli vaihtui ihan viimehetkillä, onneksi. Aluksi meinasin ostaa Missionaryn, mutta ostoskoriin lähtikin Horizon, ja olen kyllä nyt  oikein tyytyväinen (missionary on myös kaunis malli mutta Horizon mielyttää nykyisin oikein paljon, ja eroaa ehkä muista taeista enemmän, kuin Missionary?). 





Alteon ja Youka ovat molemmat demoneja. Youka on nuorempi, vain n. 500-vuotias, kun taas Alteon on paljon vanhempi, ainakin tuhansia vuosia vanha. Hän on elänyt vähän renttua elämää tehden erilaisia keikkoja välittämättä moraalista tai muista arvoista ainoastaan rahan toivossa. 

Tuhatvuotisen sodan alussa osa demoneista lähetettiin ihmisten maailmaan etsimään sinne hylättyjä demoneja (valitettavan usein demoneilla on tapana hylätä lapsiaan ihmisille, jotka kyvyistään tietämättöminä tuhosivat lopulta itsensä ja kasan ihmisiä). Alteon sattumalta löysi Youkan ja yritti vain jättää tämän käskynantajilleen, mutta he eivät huolineet Youkaa sellaisenaan vaan käskivät Alteonin opastaa tyttöä.






Lopulta Alteonista ja Youkasta tuli hyviä ystäviä, kuin sisaria, jotka tukivat toisiaan ja elivät yhdessä. He yrittivät pakoilla sotaa, mutta lopulta joutuivat rintamalle.
 Alteon on hyvä lähitaistelussa, Youka taas  hallitsee noitamaisen taikuuden muodon ja osaa parantaa omiaan, loitsia ja manata vihollista kaukaa. He olivat siis lyömätön pari. 

Kunnes Alteonin keskittyminen herpaantui. Hän käänsi selkänsä viholliselle juhlistaakseen aijempaa voittoaan, ja leveilläkseen Youkalle, kun miekka lävisti hänen rintansa. 

Youka ei pystynyt enää pelastamaan Alteonia, vaan siirsi tämän hengen ja sielun omaan kehoonsa. Sodasta huolimatta, tämä oli laitonta ja vaarallista. Paetakseen kuolemaa Youka siirtyi takaisin ihmisten maailmaan.





Aikansa Youka keräsi voimiaan ja lopulta teki Alteonille uuden kehon johon siirsi tämän sielun. Tämän jälkeen he ovat vain eleilleet ihmisten kanssa, ja hieman sotkeutuneet näiden draamoihin.






Alteon on rauhoittunut nuoruudestaan ja enimmäkseen hän lukee kirjoja, harjoittaa kädentaitoja ja tutkii ihmisten elämää.  Jonkin verran Alteon harrastaa rietastelua, yhdenyön juttuja ja päihteitä, hän on siis hieman rappiolla ja yrittää saada elämästään kiinni.

Alteon välittää Youkasta paljon, ja on tätä kohtaan todella suojelevainen. Muutenkin Alteon pitää periaatteistaan kovasti kiinni eikä hänen päätään saa helpolla käänettyä. Miehen on hankala luottaa muihin, ja hän on pitkävihainen.





Youka on rauhallinen ja ystävällinen, ja välillä hän joutuu rauhoittelemaan Alteonia. Tyttö ei välitä paljoa muista, ja enimmäkseen tykkää olla yksinään. Alteonin seura on oikeastaan ainoa sosiaalinen kontakti mitä hän kaipaa. 

Youkan lempiasioita on keräillä kasveja ja tehdä keitoksia, erilaisia liemiä. Hän yrittää kehittyä herbalismissa ja noituudessa.  

Kommentit

  1. Hahmoesittelyt on niin mielenkiintoisia!
    Youkan asu on muuten hirmu ihana tuossa ensimmäisessä kuvassa!

    VastaaPoista
  2. Tää on aivan tosi kiva postaus! Mukavasti rytmitetty. Tykkään paljon tämän kaksikon dynamiikoista. Jotenkin kiinnyin kovasti kans Alteonin persoonallisuuteen ^^

    Toinen kuva Youkasta on muuten aivan ihana! En muista, oonko koskaan ihastellut sulle sen nykyistä lookkia. Tuo peruukki on ihan nappivalinta sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon!!
      itsekkin pidän youkan ulkonäöstä paljon nuykyisellä lookilla ^^

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä alkaa niin hitaasti

Joulupoijjat

Vuosikymmen