Elämä alkaa niin hitaasti
Heippa!
Tässä postauksessa aattelin kertoa tarinasta, jota oon vaan sivunnu pienesti blogissa ja instagrammissa.
Kyseessä on siis ihan oma kokonaisuutensa ja maailmansa, jolla ei varsinaisesti ole yhteyttä aijempiin tarinoihini (tuota, minun pitäisi ehkä nimetä nää kunnolla tai jotain), päätarinaan tai maailmanloppu AU:hun. Annetaan tälle konseptinimi nyt alkuun: Hiekka.
Kyseessä on maailma, jossa eletään meidän kehitystämme jäljessä. Esiteollisuuden aikaa. Yhteiskunta on siirtynyt maatalousyhteiskunnaksi ja ihmiset asuvat paikoillaa. On kyliä ja kaupunkeja, kauppiaita ja käsityöläisiä. Lisäksi maailmasta löytyy taikaa ja sen harjoittamista.
Villein eroavaisuus on se, että Hiekan maailmassa planeetta, jolle tarina sijoittuu on donitsin muotoinen. Sen keskellä on oma pieni tähtensä? Lämmön ja valon lähde, joka vaikuttaa planeetan elämään. Sen katsotaan olevan kaiken olevaisen luoja, ja keskustähteä palvotaan jumalana. Paikalliset kutsuvat sitä jumalansa mukaan Heliaksi. Kaikkein rikkain asuu lähimpänä Heliaa eli donitsin sisäpuolella kaupungeissa ja laita-alueet ovat pääsääntöisesti maaseutua ja asuttamatonta aluetta.
Donitsi planeetta kiertää myös ulkopuolista tähteä, samoin kuin meidän maamme aurinkoa, jonka katsotaan olevan Helian isä: Ohto. Ohtolla on kuusi poikaa, joista nuorimmainen paljastuikin tytöksi. Ohto karkotti tyttärensä ja tämä loi ympärilleen planeetan.
Helian takia planeetan keskustassa on hyvin lämpimät olot ympäri vuoden. Pääkaupungissa lämpötila ei milloinkaan laske alle 15 asteen. Lisäksi siellä ei tule öisinkään pimeä. Taivas kuitenkin hämärtyy sen verran, että 5 kirkkainta tähteä voi nähdä paljaalla silmälläkin. Näiden katsotaan olevab Helian 5 veljeä.
Täs ihan sairaan upee hahmotelma aiheesta, Paintilla, tekijänä Myrsky :D
Miulla on jo yllättävän iso kattaus nuketettuja hahmoja Hiekasta. Osan hahmoista ei alunperin pitäny liittyä tähän, mut heidän hahmonsa ei toiminukkaan päätarinassa 😳.
Hiekan tarinan kuninkaalliseen perheeseen kuuluu Kuningatar Ophelia, kruununprinsessa Icarus ja tämän serkku, Ophelian veljentytär Cassiopeia.
Linnanneito Ezri seurustelee Prinsessan kanssa ja Jaziel on Cassiopeian tuleva puoliso.
Ezri - Icarus - Ophelia - Cassiopeia - Jaziel
Ophelian isä on kuningaskunnan entinen hallitsija. Häneltä kruunun piti siirtyä Ophelian veljelle, mutta tämä ei halunnut hallita. Veli oli niin epätoivoinen, että osallistui isänsä salamurhaan jääden tarkoituksella kiinni. Hän tiesi, ettei Ophelia antaisi surmata veljeään vaan veljen kohtaloksi tuli karkoitus.
Luonnollisesti kruunun perimisjärjestyksessä seuraava, Ophelia, otti vastuun harteilleen. Maan hallitsemisen lisäksi hän otti huolettavakseen veljensä tyttären, jotta tämä ei joutuisi elämään karkulaisena. Hän kasvatti Icaruksen ja Cassiopeian tasavertaisina rakastaen molempia paljon. Kuitenkin Icarus kasvatettiin kruununprinsessan tavoin.
Aikuisena, varsinkin Jazielin tavattuaan, Cassiopeia on alkanut kokea suurta katkeruutta. Jos hänen isänsä ei olisi ollut petturi, hänestä olisi tullut kuningatar.
Jaziel on arvostettu sotilas, joka etenee lopulta kenraaliksi asti. Hänen pikkuveljensä on Isaac. Heillä on hieman kiusalliset välit. Isaac on ollut lapsesta asti sairastava ja heiveröinen. Hän on saanut paljon enemmän huomiota vanhemmiltaan, kuin isoveljensä. Jaziel on eristäytynyt muusta perheestä uransa takia.
Isaac ei koe olevansa yhtä hyvä, kuin Veljensä. Hän ei pysty suoriutumaan fyysisesti raskaista töistä ja on jäänyt paljosta paitsi sairauksiensa takia.
Isaac ei koe olevansa yhtä hyvä, kuin Veljensä. Hän ei pysty suoriutumaan fyysisesti raskaista töistä ja on jäänyt paljosta paitsi sairauksiensa takia.
Jaziel ja Isaac
Jaziel ja Benjamin
Benjamin on alkujaan Jazielin sotilasuran alun ystävä. He ovat olleet toistensa tukena, kun maailma on kaatunut ja pitäneet toisistaan huolta. Benjamin kuitenkin valitsi urakseen lääketieteen, jonka kautta hän tutustui Isaaciin. Heistä tulikin pari.
Jaziel kokee menettäneensä perheensä lisäksi parhaan ystävänsä veljelleen.
Ezrin vanhemmat ovat taikojia, jotka opettavat taitonsa myös lapsilleen. Tietenkin, taikomista on pidetty kuninkaiden toimesta uhkana, ja se on ankarasti kielletty. Yleinen uskomus on, ettei kansalaisista kukaan osaa enää taikoa, ja taikojen selittäminen esim. Jumalan voimalla on helppoa.
Ezrin perhe pitääkin kiertäviä esityksiä, joissa he Helian nimeen parantavat sairaita ja tekevät ihmeitä. Sattumalta Kuningatar Ophelia sairastuu, kun heillä on pääkaupungin liepeillä esitys. Varsinainen lääketiede ei pysty auttamaan Opheliaa, ja Ezrin isä haetaan apuun ja ihme parantaa sairaan kuningattaren. Palkkioksi Ezrin isä saa viran kuninkaallisena parantajana.
Iris ja Ibi
Ezrin perhe kasvattaa myös Iriksen, vaikka he eivät olekkaan biologisia sisaria.
Ibi ja Iris ovat kaksosia, ja heidän vanhempansa ovat keskiluokkaisia kauppiaita. Kuitenkin Iris katoaa vauvana, eikä palaa enää takaisin vanhempiensa luo. Hän joutuu ihmiskauppiaiden uhriksi. Onnekseen nämä kauppiaat otetaan kiinni. Osa lapsista palautuu omiin koteihinsa, mutta Iris ei nuoruutensa takia osaa sanoa muuta, kuin nimensä.
Ezrin perhe päätyy adoptoimaan Iriksen. Ezri on Iristä noin 5 vuotta vanhempi, ja hän pyrkii hoitamaan isosiskon tehtäväänsä hyvin. Myös Iris on oppinut taikoja, mutta geneettisen taidon puuttuessa hän ei ole aivan yhtä taitava, kuin muut perheessä.
Ibi eli vanhempiensa kanssa, kohtalaisen onnellista ja rakastavaa elämää. Hän kuitenkin aina aisti jonkin puuttuvan, vaikka sai vasta 15-vuotiaana tietää siskonsa olemassaolosta. Tämän jälkeen hän on yrittänyt etsiä siskoaan ja heidän ensitapaamisensa vuosien jälkeen tapahtui viimeisessä esityksessä, ennen kuningattaren pelastamista.
Kääk tää postaushan paisui aivan valtavaksi :D En osanut jakaa tätä moneen postaukseen joten olkoon nyt tälläinen valtameri. Kiitos jos luit edes osan!
Kommentit
Lähetä kommentti