Kutsu minua nimelläsi
Heippa!
Oon pitkään suunitellut tekeväni postauksen, jossa puhuisin nukkejeni nimistä ja niiden lähteistä. Remi teki tästä aiheesta jo postauksen, suosittelen käymään lukemassa myös sen!
Varsinkin ensimmäisillä nukeillani on myös kokonimet, joista mainitsen osan tässä postauksessa. Niillä ei kuitenkaan ole sen suurempia merkityksiä (enkä edes muista enää kaikkia), joten ei käydä niitä läpi sen kummemmin.
Ensimmäiseks nukeks Youkalla on tylsä tarina nimen takana: Selasin nimilistoja ja valitsin sieltä mielekkään nimen :D Eikä sillä oikein ole mitään merkitystäkään, Youka tarkoittaa Meren tuoksua.
(Youkasta meinasi tulla Minto tai Emily, Emily jäi hänelle toiseksi nimeksi)
Halusin enkeli pojalle eteläeurooppalaisen nimen, ja joka olisi sointuva Lucifer nimen kanssa :D Luciano melkein oli Lucius, mutta halusin siitä vielä vähän elegantimman. Luciano tarkoittaa "Light of day" eli päivänvaloa.
Alteonin piti olla Joshua (Chrono Crusade -mangan hahmon mukaan), mutta nuken saavuttua nimi ei sopinutkaan sillle. Silloinen ystäväni ehdotti nimeä Alteon, ja se jäi :D
(Sivutarina: Oltiin läheisiä ystäviä hänen kanssaan, muttei koskaan tavattu kasvotusten ja lopulta yhteydenpito jäi. Tapasimme kuitenkin vuosien jälkeen viimeisimmässä Traconissa, ja sain kiittää häntä loistavasta nimestä :>)
Halusin tytölle räväyttävän nimen, sellaisen jolla olisi merkitystä ja se sopisi hänen hahmoonsa, Chimere tarkoittaakin "monster" hirviötä :D Chimeren nimi oli myös tarkoitus olla sellainen, minkä Luciano voisi keksiä, ajattelin noihin aikoihin, että Lucianon on pakko olla ernu joka lukee mangaa xD
Olin valinnut Igorille jo nimen, varmaan kuullut sen jostain tv sarjasta, ennen nuken ostoa. Tästä pari päivää myöhemmin sain selville, että isäni silloinen työnantaja oli nimeltään Igor ja hän tuli meille käymään. En nyt vuosien jälkeen enää oo ihan varma, oliko miun alitajunta ottanut sen nimen sittenkin iskän puheista ja uskottelinko itselleni ettei nimi tullut sieltä. 😅
Olga
Osa saattaa muistaa hänet nimellä Korppi, joka oli naisen salanimi pitkään. Vasta 2019 aloin miettimään hänelle oikeaa nimeä XD Kaverini auttoivat luomalla listan itä-eurooppalaisista nimistä (halusin yhteneväisyyden Igorin ja Ivanin kanssa), joista valitsin Olgan. Minulla on myös ollut Olga niminen opiskelukaveri, mutta muistin sen vasta nimen antamisen jälkeen.
Ivan
Ensimmäinen hahmo joka on saanut nimensä suoraan fiktiiviseltä hahmolta. Ja se hahmo on, tietenkin: Hetalian venäjä.
Koska Ivanin hahmo on Igorin kaksonen, halusin keksiä heille mätsäävät nimet. En oikeasti halunnut nimetä häntä Mother Russian mukaan. mutta, en löytänyt muuta nimeä josta pidin ja joka sopi kriteereihini. No oon vanha APH fani, ehkä tää on historian kunnioitusta.
Lisäksi Ivan on toistaiseksi viimeinen nukkeni, Jolla on sukunimi (Beyakov)
Raphael
Rrakastan kappaletta Rafaelin enkeli, ja toisen enkelihahmon kohdalla en voinut vastustaa kiusausta tästä loistavasta nimileikistä- Valitsin nimelle kuitenkin kansainvälisen kirjoitusasun, ja olen tehnyt sen melkein kaikissa raamatullisissa nimissä.
Pyria
Nyt on pakko myöntää, etten enää muista mistä tämä kyseinen nimi on tullut. Muistan, että aluksi nimessä piti olla jokin merkki jonkin kirjaimen päällä mutta öö... oon jättäny sen pois laiskuuttani (vaikka tiedän tämän olevan rikos kielitieteitä vastaan :D Pyria itsessäänkin on kyllä nimi, joten hyväksytään tällä kertaa)
Ibi
Ibi on itseasiassa nimetty siskonsa Iriksen jälkeen, vaikka hänet olen nukkena kotiuttanut paljon aijemmin. Tästä puhutaan sit myöhemmin lisää.
Ettei tämä postaus venyisi aivan liian pitkäksi, julkaisen kakkos osan myöhemmin. Siinä onkin paljon enemmän suoraan jonkun mukaan nimettyjä hahmoja :> Tämä oli vasta vähän tälläistä lämmittelyä ^^
Kiitos kun luit!
Onko sinulla hahmoja jotka on nimetty jonkun mukaan?
Osasitko arvata minun nukkejen nimi-inspiraatiot?
Osasitko arvata minun nukkejen nimi-inspiraatiot?
Näitä nimipostauksia on aina kiva tehdä! Pitäiskö itekin tehdä uus, mulla taitaa about vuoden vanha olla edellinen x) Oon aina ihaillut sun nukkejen nimiä, niillä on aina selkeesti jokin tarina taustalla! Just nää slaavilaiset nimet ja raamattunimet on aina niin kivoja. Tän postauksen nimistä Raphael, Luciano ja Ivan lienee mun suosikit! Olgakin on niin kiva ;-;
VastaaPoista(Hyvä otsikkovalinta kans, heh, sopii tähän :'D Tykkään aina paljon sun otsikoista)
joo tee uusi! Niitä on aina niin kiva lukea ja inspiroitua :D kiitos paljon! Yritän aina pitää nimissä tietyn linjan, että ne olisivat yhteneväisiä
Poista(kiitos :D käytän usein otsikoiden etsimiseen/keksimiseen noin saman ajan kuin postauksen kirjoittamiseen menee XD huoh)
Tää oli kiinnostava!
VastaaPoistaKiitos paljon!
Poista